Äänikerronnan lähtökohtia

Äänikerronta perustuu aina joko puheeseen, tehosteääniin, musiikkiin, tai hiljaisuuteen. Nämä voivat olla yhtäaikaa kuuluvilla mutta myös vuorotella, tahdistua toisiinsa tai vaikkapa liikkeeseen, kuvaan tai valoon,. Joskus äänessä saattaa olla vain yksi elementti kerrallaan. Musiikin kuunteleminen on taito, jonka lähes jokainen osaa. Taitoa voi ulottaa muuhunkin kerrontaan. Kuuntelemaan opitaan.

Erikoista on se, että äänikerronnan elementit aina yhtäaikaisesti esiintyessään selittävät tai täydentävät toisiaan, jopa tuottavat yhdessä toisenlaisia merkityksiä kuin erikseen toistettaessa. Puhe musiikin säestämänä vaikuttaa toisin kuin puhe ja musiikki erikseen. Kuvaan tahdistetut erilaiset äänet vaikuttavat saman kuvan tulkintaan hyvinkin eri tavoin.

Kriittinen suhde äänimaisemaan

Vaikka ihmiset kuulevat korvillaan kaiken elämänsä (korvia ei voi sulkea kuin silmiä) he eivät kuitenkaan ole tottuneet analysoimaan kuuntelemaansa. Ääni on niin konkreettinen ja jokapäiväinen elinympäristömme elementti. Ilman musiikkia kuitenkin radio, televisio, videot tai tietokonepelit olisivat vain kalpea aavistus nykyisestä. Autot, tehtaat, koneet, viihde-elektroniikka tuottavat tärykalvojamme massiivisesti rummuttavan äänimaiseman. Mitä kuuluu? Osaatko vastata! Äänen arkipäiväinen olemus tekee äänikerronnasta ulkoisesti ongelmattoman ja tavallaan huomaamattoman. Merkitysten tuottaminen ja välittäminen äänikerronnan keinoin edellyttää kuitenkin kriittistä suhdetta ääniympäristöömme.

Analyysistä ilmaisuun

Kuulohavainnot pitää oppia ensin analysoimaan, jotta voi luoda äänikerrontaa eli ilmaista äänillä mielikuvia ja tunnelmia, hyödyntää erilaisten äänten kykyä selittää toisiaan: puheen, musiikin, konkreettisten äänten, erikoistehosteiden, hiljaisuuden, kuvien, liikkeiden, valojen ja varjojen vuoropuhelua.



© Äänipää 2005 - Ari Koivumäki