|
PsykoakustiikkaAistimus-havainto-mielikuvaHavaintotapahtumassa on aina vähintään kaksi tekijää: havaintojen kohde eli objekti ja havaintojen tekijä eli subjekti. Ihminen vastaanottaa aisteillaan aistiärsykkeitä. Aistimuksilla tarkoitetaan aistiärsytystä vastaavaa aistivaikutelmaa joka on lähinnä kuitenkin vain fysiologinen käsite. Havainnolla tarkoitetaan välittömästi koettua, elämyksellistä aistimusta. Ihminen mieltää aistimuksistaan havaintoja. Aistimukset voivat olla yleisiä - havainnot ovat aina yksityisiä. Korva ei yksin kuule eikä silmä näe. Tärykalvon värähtely äänilähteen tahdissa ja valon heijasteet verkkokalvon soluissa tarvitsevat ihmistajunnan tulkintaa: vasta silloin aistimus muuttuu havainnoksi. Kun aistimus loppuu, kykenee ihminen palauttamaan havainnon mieleensä, luomaan siitä mielikuvan ja vertailemaan tätä mielikuvaa varhaisempiin havaintoihinsa. Hän kykenee myös ilmaisemaan itseään joko kielellisesti tai havainnollisesti esimerkiksi piirtämällä mielikuviaan muille lajitovereilleen. Aistimusten, havaintojen ja mielikuvien suhde on yksi äänikerronnan peruskysymyksistä. Esimerkiksi äänittäjä työssään tallentaa mikrofonilla aistimuksia, mutta pyrkii välittämään havaintoja synnyttääkseen erilaisia mielikuvia.
HavaitseminenYleensä havaitsemista on tarkasteltu kuin jotain ihmisen erityiskykyä. Havaitsemista koskevissa tutkimuksissa on usein tyydytty hyödyntämään vain luonnontieteellisiä menetelmiä laboratorio-olosuhteissa. Kuitenkin havaitseminen on oleellinen osa ihmisen jokapäiväistä, jokahetkistä elämää. Siksi kuuntelemisen tutkimuskin tulisi ulottaa akustiseen ympäristöönsä ja palauttaa arkisempiin yhteyksiinsä. Tällaista lähestymistapaa kuvataan käsitteellä akustinen ekologia. Havaitsemisessa havaitaan aina jokin joksikin, esim. kynäksi, kirjoituskoneeksi, kelloksi jne. Havainnoidessamme todellisuutta emme koe pelkkää kaaosta vaan tiettyjen käsitteiden tai merkitysten jäsentämän maailman. Tajuntamme kohteena voi olla myös pelkästään kuviteltuja, irreaalisia hahmoja kuten esimerkiksi mytologisia satuhahmoja. Käyttämämme käsitteet ovat eräänlaisia linssejä joiden kautta vasta havaitsemme, käsitämme ja ymmärrämme ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita. Se, että havainnossa kohde käsitteellistyy, edellyttää että jotkut kohteen ominaisuudet on havaitsemistapahtumassa ymmärretty olennaisempina kuin muut. Juuri tällaisen käsitteellisen ajattelun kautta esine tai ilmiö mielletään. Esimerkiksi kelloiksi mielletään kaikki välineet, jotka ilmaisevat aikaa ja ajan kulumista eli käyvät. Pysähtynyt kello on kuin mikä tahansa eloton esine ellei sillä ole kellonaikaa ilmaisevaa ominaisuutta. Tämänkaltaisten ominaisuuksien antamisen kautta saavutetaan aina aistihavaintojen sen hetkinen olemus. Edellisen esimerkin mukaisesti kellon ja esineen ero saattaa joskus olla vain siinä millaisia ominaisuuksia siltä havaitsemishetkellä kaivataan. Tällöin havainnon kohteen merkitys on lopulta riippuvainen havaitsijan tilanteen mukaan vaihtuvista intresseistä ja siten havaintoja tekevästä subjektista. MielikuvatMielikuvia voidaan myös luonnehtia muistikuviksi mikäli ne liittyvät aiempiin havaintoihin ja kuvitelmiksi, kun niillä suunnataan tulevaan.Kun havaitseminen tapahtuu aina reaaliajassa, "tässä ja nyt" eli liittyy ihmisen praktiseen toimintaan nykyhetkellä, vastaa mielikuvien luominen psyykkistä toimintaa ja seuraa "subjektiivista aikaa". Ihminen voi halutessaan noudattaa kumpaa aikaa haluaa. Mietteissään hän saattaa muistella menneitä ja nähdä asioita mielensä silmin - vaikkapa lapsuutensa muistoja - ja seuraavassa hetkessä havahtua kuulemaan ympäristönsä ääniä. Tällainen kyky vaihdella nykyhetken, menneisyyden kokemusten tai tulevaisuuden suunnitelmien parissa leimaa ihmisen persoonallisuutta ja vaikuttaa ratkaisevasti hänen tapaansa olla "läsnä", tehdä havaintoja tai vajota mietteisiinsä. Sanalla "keskittyminen" kuvataan juuri ongelmaa valita praktisen ja psyykkisen toiminnan välillä. Mielikuvia voidaan määritellä psyykkisiksi käsitteiksi erotuksena loogisista, kielellisistä käsitteistä. Nämä psyykkiset käsitteet ovat kuin havaintojen tiivistymiä. Tutkimukset mielikuvissa tuotetuista ajatuksista ovat paljastaneet mm. sen että kuvitellessamme näkevämme jotakin tai kuvitellessamme jotakin tapahtumaa, käytämme täsmälleen samoja aivoston rakenteita kuin silloin kun todella havaitsemme kyseiset tapahtumat. Tutkimusten mukaan aivot pystyvät tulkitsemaan ja suhteuttamaan havaintoja vain sellaiseen käsitepohjaan, joka on jo muodostunut aivoihin. Nämä käsitteet ovat peräisin yksinomaan yksilön omasta kokemuspiiristä, joten kulttuurit, jotka elävät hyvin eristettyinä, voivat käyttää ajattelussaan meille hyvin outoja käsiteyksiköitä. Sitä mitä ihminen ei ymmärrä, hän ei havaitse, eikä myöhemminkään voi kuvitella mielessään. Äänikerrontaan sovellettuna tämä tarkoittaa mm. sitä, että tekijöiden on perehdyttävä kuuntelijoiden akustiseen ympäristöön ja laajemmin siihen havaintojen maailmaan, jonka yhteydessä havaintoja opitaan tulkitsemaan. Miten monimutkaiset äänet huomataan tai havaitaan
Katsojan ja kuulijan ympärillä on kaiken aikaa informaation ylitarjonta. Miten hän selviää tästä ylitarjonnasta? Onko joitain säännönmukaisuuksia tai lainalaisuuksia, joilla valitaan olennainen informaatio. Arkiäänet ovat
joko yksittäisiä äänitapahtumia tai äänen
jatkuvaa virtausta (stream). Miten äänten virta jäsentyy
kokonaisuuksiksi? Tunnetuin ilmiö on ns. hahmojen muodostuminen.
Se on automaattinen prosessi, jossa kuulohavainnon osaset
ryhmittyvät kokonaisuuksiksi. HahmolaitHahmopsykologit esittelivät jo 1930-luvulla hahmolait, joiden mukaan näköhavainnot jäsentyvät. Myös akustinen maailma jäsentyy samaan tapaan. Tietyt äänet koetaan samaan ryhmään kuuluviksi, ja niistä muodostuu kokonaishahmoja. Hahmot (Gestalt) eli havaintokokonaisuudet syntyvät yleensä monen tekijän summana. Samanlaisuus voi tarkoittaa äänen väriä, äänen korkeutta, voimakkuutta tai sijaintia kuulijasta katsottuna. Musiikillisten äänten (so. sisältävät harmonisen yläsävelsarjan) samanlaisuus on helppo havaita; hälyjen samanlaisuutta on vaikeampi havaita. Tärkeintä on kuitenkin, että ne ovat voimakkuudeltaan suunnilleen samanlaisia. Tämä hahmolaki sanoo, että sellaiset äänet koetaan yhteenkuuluviksi, joissa ei tapahdu ajan mittaan suuria, jyrkkiä muutoksia. Pienet muutokset koetaan yhden ja saman äänilähteen ominaisuuksiksi, mutta äkillinen jyrkkä muutos tulkitaan niin, että mukaan on tullut uusi äänilähde. Kun kuuntelemme yhtä puhujaa, aivoissa syntyy jonkinlainen malli hänen puheestaan ja puhetavastaan. Kun toinen henkilö alkaa puhua, hän ei olekaan enää tämän mallin mukainen. Kun äänet alkavat ja loppuvat yhtaikaa ja muuttuvat voimakkuudeltaan ja sointiväriltään samaan suuntaan, ne koetaan yhteenkuuluviksi. Tämä hahmolaki on erityisen tärkeä musiikissa. Musiikillinen kokonaishahmo syntyy, kun yksittäisillä äänillä (sävelillä) on yhteinen alku- ja loppuhetki. Tämä sääntö kertoo, että kun ääni jäsentyy osaksi jotain kokonaisuutta, sitä ei samanaikaisesti voi käyttää toisen kokonaisuuden osana. Jos laulussa on selkeästi melodiaan kuuluva matala sävel, se kuuluu melodiaan eikä sitä vahingossakaan liitetä osaksi basson sävelkulkua, vaikka oltaisiin basson sävelkorkeuksilla. Arkielämässä toisen ihmisen puheesta kuullaan vain osia, mutta aivot täydentävät kuullun kokonaisuudeksi. Samantyyppinen tilanne on silloin, kun äkilliset häiriöäänet peittävät puheen. Kun häiriö on ohi, kuulemme puheen jatkuvan ja tajuamme sen samaksi puhekokonaisuudeksi. Puheen aukkokohdat täydentyvät aivoissa, jos aukot olivat hyvin lyhyitä. Se, miten hyvin aivot täydentää aukot, riippuu siitä, miten tutuista ja ennustettavista asioista puhellaan. Tässä on myös yksilöllisiä eroja: ravintolahälyssä toinen kuulee heti, toinen pyytää toistamaan tämän tästä. Tarkkavaisuus ja valinta ovat aktiivisia tapahtumia. Aivoissa informaatiovirtaa yritetään aktiivisesti ryhmitellä niin, että olennainen erottuisi epäolennaisesta. Yksinkertaisin mutta olennainen ilmiö on kuvio-tausta –jäsennys. Näyttää siltä, että pystymme tarkkaavaisesti seuraamaan ja käsittelemään vain yhtä äänten virtaa kerrallaan. Tarkkavaisuuden kohde muodostuu kuvioksi, joka irtoaa taustasta ja tulee ikään kuin lähemmäksi. Buffet-kutsuilla pystymme kovassa melussa kuuntelemaan yhden seurusteluryhmän juttelua, mutta siitä voi hetkeksi irrottautua ja voi kuunnella, mitä naapuriringissä puhutaan. Irrottautuminen ja huomion kohdistaminen vaatii henkistä energiaa. Tämä ilmiö on ns. ”cocktail-party-effect”. Konsertissa kuuntelemme melodiaa, mutta pienellä ponnistuksella melodia jää taustalle ja alamme kuunnella vieressä istujan kuiskausta tai toista soitinryhmää. Musiikkitarkkailija voi kuunnella hetken viuluja ja sitten kiinnittää huomion pianon bassoääniin. Mikä muodostuu automaattisesti kuvioksi, mikä jää helpoimmin taustalle? Jatkuvasti muuttuva muodostuu kuvioksi, tasaisena jatkuva jää taustalle. Lajinkehityksessä muuttuva on varmaan ollut tärkeää, tasaisena jatkuva vähemmän tärkeää. Esim. helikopterin äänessä on lukemattomia yksityiskohtia, mutta ääni kuullaan yhtenä kokonaisuutena. Samanlaista keskittymistä voi havaita musiikin kuuntelussa. Musiikkiäänittäjä kuuntelee yksittäisiä säveliä. Pianoäänityksen aikana hän voi seurata vasemman käden sävelten tasapainoa, jne. Musiikinopiskelija kuuntelee teemoja ja rakenteita. Mutta kotikuuntelija kuuntelee musiikkia taustalla, jolloin musiikki toimii tunnelman luojana. Arkielämässäkin keskitytään tiettyihin ääniin. Kun odotamme vieraita, kuulemme kaikki askeleet porraskäytävästä. Jokainen äiti herää, kun lapsi itkee. Tai jokainen äiti havahtuu, kun lastenhuoneesta ei kuulu mitään. Onko siellä menossa jotain luvatonta? Radio- ja tv-ohjelman tekijä voi aktiivisesti helpottaa kuvio-tausta-jäsennystä. Taustamusiikki puheen alla jää taustalle, kun se on verraten hiljaa, tummaa eikä sisällä laulua (puhe ja laulu pyrkivät kuvioksi). Taustaäänten tummentaminen ja yksityiskohtien karsiminen voi helpottaa kuuntelutapahtumaa. Kuunnelmaohjaaja Väinö Vainio esitteli 1970-luvulla kokeita, joissa kuunnelman taustaäänet ”köyhdytettiin”.
Nykyisin puhutaan paljon ns. lyhytaikaisesta työmuistista. Asiat säilyvät lyhytaikaisessa muistissa vain muutaman sekunnin. Kun asioita ryhmitellään ja liitetään aikaisempiin kokemuksiin, laajatkin asiat voi muistaa helposti. Kahden yhtaikaisen puheen kuunteleminen on vaikeaa, mutta puheen kuunteleminen ja samalla kuvien katselu tai piirtäminen on jo paljon helpompaa. Näkö ja kuulo eivät häiritse toisiaan yhtä paljon.
Tarkkaavaisuutta voi tietoisesti kohdistaa monissa tilanteissa Monissa tilanteissa voi aktiivisesti vaikuttaa siihen, mitä havaitaan. Tässä muutama tyypillinen tilanne elokuvan katselijana: 1. Voi olla ennakko-odotuksia, että jokin asia tapahtuu. Tälle asialle herkistystään ja havaitaan heti, kun se ilmenee. Elokuvassa voi olla ennen katastrofia hiljaisuus, joka saa katsojat aavistamaan kohta alkavaa katastrofia. Aktivaatiotaso nousee, ja odotellaan, mitä tapahtuu. 2. Tapahtuman todennäköisyys lisää herkkyyttä havaita se. 3. Primacy effect eli jokaisella elokuvissa käyjällä tai tv-ohjelman katsojalla ja radio-ohjelman kuuntelijalla on ennakko-oletus teoksesta. Aivoissa on eräänlainen semanttinen (merkityksiin liittyvä) rekisteri, johon nähdyt ja kuullut asiat liitetään. Kun tiedämme ohjaajan, tiedämme samalla, minkä tyyppisiä ovat hänen elokuvansa. Tv:n dokumenttiohjelman luonne tulee ilmi heti, kun tiedämme, kuka sen on tehnyt. Herkistymme näille asioille, ja havaitsemme helposti yksityiskohtia, jotka tukevat ennakko-odotuksiamme. Näistä
tekijöistä kehittyy vastaanottajan aivoihin hypoteeseja,
joita hän katsomisen ja kuuntelemisen aikana nostaa esiin ja
hylkää, muuntaa tai vahvistaa.
Ei-tahdonalainen tarkkaavaisuuden kohdistuminen Joissakin tilanteissa tarkkaavaisuus kohdistuu uusiin ärsykkeisiin ilman tahdonalaista toimintaa, mutta silloinkin henkilön mielentila on vaikuttamassa. Kun nälkäinen näkee ruokaa, hän havahtuu välittömästi. Myös kaikki edellisestä poikkeavat äänet herättävät huomion. Voimakas ääni, hyvin erilainen ääni, tai jokin tilanteeseen kuulumaton ääni herättävät huomion. Musiikkiesityksessä selkeästi väärä ääni herättää huomion. Myös äkillinen rytmin muutos havahduttaa. Tällaiset tarkkaavaisuuden muutokset voidaan selittää sillä, että kuulolla on vartiointitehtävä. Yllättävät äänet voivat olla uhka. Äänen yllätykselliset fysikaaliset ominaisuudet herättävät huomion. Joillakin äänillä on vahva symbolinen merkitys ja signaalimerkitys: esim. jokainen havahtuu, kun kuulee oman nimensä tai kuulee jonkun huutavan apua. Samoin uutistunnuksella on signaalimerkitys: se havahduttaa. Tasaisena jatkuva
ääni aiheuttaa mukautumista, adaptaatiota. Se on
eräänlaista hermosolujen väsymistä.
Huonolaatuisessa elokuvassa unohtuu melko nopeasti tekninen
pohjakohina. Erittäin voimakkaisiin ääniin ei mukauduta,
ja sen vuoksi suuret melutasot ovat hyvin haitallisia ja rasittavia. Rytmi Rytmi on aina mukana sydämen tai askelten äänissä. Perusominaisuus on poljento. Samanlaiset elementit toistuvat tietyin välein. Voi olla myös painotuseroja. Painollinen seuraa painotonta. Rytmi on sekä musiikissa että puheessa olennainen elementti. Myös hälyäänissä voi erottaa rytmiä. Meri tuo aaltoja 10 – 20 sekunnin välein. Musiikissa voi selkeästi havaita, miten rytmi on hierarkista: yksittäiset tahdit – laajemmat kokonaisuudet. Rytmi havaitaan kuitenkin parhaiten lähekkäisissä äänissä. Jos pihvin nuijiminen toistuu parin sekunnin välein, rytmi on selvä. Jos pauketta kuullaan lyhyinä jaksoina silloin tällöin, on jo vaikeampi havaita rytmiä. Tasapainoaisti havaitsee matalien taajuuksien rytmipohjan. Ihmisen asentoa ylläpitävät lihasryhmät reagoivat helpoimmin matalaan, rytmiseen bassopohjaan. On ainakin neljä tapaa
reagoida rytmiin:
on lainattu moniin taiteisiin niin, että maalauksessa tai näytelmässä puhutaan esityksen rytmistä. Silloin tarkoitetaan mahdollisesti erityyppisten jaksojen vuorottelua eli jotain teoksen kokonaisrakenteeseen liittyvää. Parempaakaan termiä ei ole keksitty, vaikka ollaan aika kaukana rytmin alkuperäisestä merkityksestä. Radio- tai tv-ohjelman kerronnan rytmi ilmenee selkeimpänä puheessa, musiikkivalinnoissa ja siirtymissä. Laajempien jaksojen vuorottelua on jo vaikeampi mieltää rytmiksi, vaikka usein puhutaankin rytmisistä vaihteluista. Leikkausrytmi vaikuttaa kuitenkin tarkkaavaisuuden hallintaan ja ohjelman rakenteen hallintaan. Jokainen muutos synnyttää katsojassa/kuulijassa aktiivisen odotustilan.
|
|
|||
© Äänipää 2006 - Pertti Korpinen, Ari Koivumäki |