Tehosteet


Tehosteäänillä tarkoitetaan ääniä jotka kuvaavat äänilähdettä mahdollisimman tunnistettavalla tai mieleentuovalla tavalla. Ihmisen kyky eritellä erilaisia ääniä ei ole kovin tarkka. Kuuleminen ja kuulohavaintojen ymmärtäminen on opittua. Siksi jokainen meistä pystyy halutessaan myös harjoittamaan kuuloaan: hyvä muusikko kykenee erottamaan epävireisen soittimen, lintuharrastaja tunnistaa eri lintulajeja.

Toisaalta kuulon epätarkkuus on etu, sillä esimerkiksi elokuvan tai kuunnelman kuulija joutuu täydentämään epätarkan havaintonsa omilla mielikuvillaan kokemuksensa turvin. Vaikkapa kauhuelokuvien efektit täydentyvät tällöin kuulijan mielikuvituksessa ammentaen tehonsa kunkin persoonan omista peloista. Lopputulos on tällöin karmaisevampi.Kokenut kuuntelija kykenee seuraamaan hyvinkin hienovaraisia vihjeitä.


Merkityksiä, vihjeitä ja mielleyhtymiä

Jos tarkoituksesi on esittää joitain mielikuvaa äänellisesti siihen ei kannata pyrkiä suoraan. Äänikerronta on tyypillisesti merkityksen tai mielleyhtymän tarjoamista. Poliisi tulee paikalle sireenien soidessa. Mitä on sairaus - voivottelua, voimatonta yskähtelyä, raahustavia askeleita. Mitä on röyhkeys - tympeää naurun rähähtelyä ja sikarinsavuista tuprauttelua. Sota saadaan myös helposti aikaiseksi. Mitäkö olisi rahan mahti - ei välttämättä kassakoneen kilinää?

Vaikka sanotaan että kuvalla voi kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, äänillä voi kertoa vieläkin enemmän: sellaisia tunteita, joita vain runoilija voi pukea sanoiksi. Kuvan ja äänen yhdistäminen, tv-esitysten, elokuvan, videon ja multimedian tapaan mahdollistaa todellisuuden esittämisen vielä elämääkin suurempana (?).

Äänitehosteilla voi selittää puhetta, kuvaa, liikettä tai musiikkia. Aina kun yhdistät näitä elementtejä ne vaikuttavat toisiinsa. Puhetta ja äänitehosteita yhdistämällä luot teatteria, puhetta ja musiikkia samanaikaisesti käyttämällä saa aikaan esimerkiksi aamuhartauksiin sopivan yhdistelmän, rap-musiikista puhumattakaan. Diakuvia ja ääniä yhdistämällä luot multivisiota. Liikkuvan kuvan, äänitehosteen ja musiikin variaatioilla tehdään elokuvaa. Liikkeen ja musiikin kombinaatiot liittyvät vaikkapa tanssiin ja balettiin.

Äänillä voi abstrahoida tai konkretisoida, yleistää tai tarkentaa, laajentaa näkökulmaa tai poimia esiin yksityiskohtia, tehosteilla voi luoda myyttistä kerrontaa ( esim. "matalaa jylyä", ) ja äänillä voi myös arkeistaa .. mahdollisuuksia on paljon.




 
 
 
 
 
 
 


Alkuun Seuraava sivu

Katso myös:

Äänikerronnan harjoitukset

© Äänipää 2007 - Ari Koivumäki